Tulosta

Silmät


Kuivat silmät

Kuivasilmäisyys on hyvin yleinen silmäoire, jota esiintyy kaikenikäisillä. Useimmiten se kuitenkin vaivaa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Naisilla vaiva on yleisempi kuin miehillä. Lapsilla silmien kuivuus on harvinaista ja se liittyy yleensä muihin sairauksiin. Kuivasilmäisyyttä aiheuttaa muun muassa kuiva sisäilma, huono ilmanlaatu, pöly, ilmastointi, tuuli, näyttöpäätetyö ja piilolinssien käyttö. Lääkkeistä esimerkiksi antihistamiinit, psyykenlääkkeet, verenpainelääkkeet, parkinsonismilääkkeet, yskänlääkkeet ja hormonit saattavat aiheuttaa silmien kuivumista.Jos sinulla on kuivat silmät, varmista apteekista, voiko lääkityksesi aiheuttaa silmien kuivumista. Älä lopeta lääkärin määräämiä lääkkeitä oma-aloitteisesti. Kuivat silmät tuntuvat valonaroilta, polttavilta, kirveleviltä ja saattavat kyynelehtiä ajoittain runsaasti. Sidekalvot punoittavat ja ärtyvät helposti, kutiavat ja saattavat vähän rähmiä. Silmät saattavat tuntua myös väsyneiltä ja jopa näön tarkkuuden vaihtelua ja päänsärkyä voi esiintyä. Kuivien silmien hoitona käytetään kostuttavia silmätippoja, -geelejä tai -voiteita. Usein ensimmäiseksi valmisteeksi kannattaa valita ohuemmat silmätipat. Geelitipat ja voiteet sopivat parhaiten yöksi, koska ne saattavat hetkellisesti samentaa näköä. Itselleen sopivimman valmisteen löytää vain kokeilemalla.

Punoittavat silmät

Silmien punoitus on seurausta verisuonten laajenemisesta tai verenvuodosta. Silmien punoituksen taustalla voi olla monia syitä. Silmät saattavat helposti punoittaa valvomisesta, väsymyksestä, näyttöpäätetyöstä, alkoholin käytöstä tai silmien kuivumisesta johtuen. Punoitusta silmissä voi myös aiheuttaa silmätulehdus, roska silmässä, allergia tai joku kemiallinen ärsytys. Jos punoitus johtuu valvomisesta, väsymyksestä, näyttöpäätetyöstä tai alkoholin käytöstä, hoitoa ei välttämättä tarvita. Tällöin punoitusta voidaan tarvittaessa vähentää silmän sidekalvon verisuonia supistavilla silmätipoilla, joita voi käyttää parin päivän ajan. Silmien kuivumisesta, allergiasta tai tulehduksesta johtuvaa punoitusta ei tule hoitaa verisuonia supistavilla tipoilla. Allergisiin silmäoireisiin löytyy allergiasilmätippoja ja silmien kuivuuteen on olemassa kostuttavia silmätippoja, -geelejä ja -voiteita. Silmien rähminen voi viitata silmätulehdukseen, jolloin on syytä hakeutua lääkärin hoitoon.

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 48 / 140 tuloksesta

Lääke LOMUDAL 20 mg/ml silmätipat 5 tai 10 ml (Pakkauskoko: 5 ml)

6,97

Lääke LOMUDAL 40 mg/ml silmätipat 20 kertakäyttöpipettiä (Pakkauskoko: 20 x 0,35 ml)

15,86
1 kpl = 0,79 €

Lääke LECROLYN 40 mg/ml silmätipat 20 tai 60 kertakäyttöpipettiä (Pakkauskoko: 20 X 0,25 ml)

15,86
1 kpl = 0,79 €

Lääke ARTELAC 3,2 mg/g silmien kostutustipat 10 ml

6,59
1 l = 659,00 €

Pharmacare Piilolinssineste 250 ml (Pakkaus: Pharmacare Piilolinssineste 250 ml)

8,33

RENU MULTI-PURPOSE SOLUTION 240 ML (Pakkaus: 240 ML)

6,82

Lääke ARTELAC 3,2 mg/g silmien kostutustipat 20 x 0,5 ml kerta-annospipetit (Pakkauskoko: 20 x 0,5 ml)

6,38
1 kpl = 0,32 €

BEPANTHEN EYE SILMÄTIPAT 40X0,5 ML (Pakkaus: 40X0,5 ML)

25,08

Lääke OFTAGEL 2,5 mg/g silmägeeli 10 g tai 3x10 g (Pakkauskoko: 10 g)

9,53

Lääke VISCOTEARS 2mg/g silmägeeli 10 g tai 3x10 g (Pakkauskoko: 10 g)

9,53

Lääke VISCOTEARS 2 mg/g silmägeeli 30 tai 120 kerta-annospipettiä (Pakkauskoko: 30 x 0,6 ml)

15,90
1 kpl = 0,53 €

Lääke OCULAC 50 mg/ml silmien kostutustipat 20 kerta-annospipettiä (Pakkauskoko: 20 x 0,4 ml)

9,25
1 kpl = 0,46 €

Lääke OFTAGEL 2,5 mg/g silmägeeli 30 tai 120 kerta-annospipettiä (Pakkauskoko: 30 x 0,5 g)

15,90
1 kpl = 0,53 €
1 - 48 / 140 tuloksesta